Riikka, laulunopettaja

MEZZOSOPRAANO, MUSIIKKIPEDAGOGI AMK

Olen Riikka Vuorijärvi, oululainen musiikkipedagogi ja kuvataideopettaja. Syyskuun -23 alussa jatkan opetusta Karjasillalla perjantai-iltaisin ja viikonloppuisin. Annan yksityistunteja niin ammattilaisille kuin itsensä laulutaidottomaksi kokeville sekä vedän ryhmiä ja työpajoja. HOX. SYYSKAUDELLA EN VOI VALITETTAVASTI OTTAA UUSIA LAULUOPPILAITA.

LAULUTUNNEISTA JA TOIVELAULURYHMÄSTÄ SANOTTUA:

”Kävin laulutunnilla. Edellisestä kerrasta oli sellainen kolme vuotta. Mutta mikä kokemus! Riikka Vuorijärvi laittoi mut hengittämään ihan kunnolla ja kun avasin suuni, niin johan alkoi tapahtua. Ei puhettakaan, että olisi vaikeaa laulaa. Suosittelen sydämeni pohjasta asti Riikan laulutuntia, en ole pitkään aikaan ollut näin onnellinen ja iloinen. Menkää ihmiset, menkää.”
– Nainen 36v, musiikkipedagogi

”On upeaa saada kokea itsensä ainutlaatuiseksi laulutunnilla. Riikka osaa löytää oppilaastaan ne kohdat, jotka ovat laulamisen esteenä ja niitä lähdetään sitten avaamaan ja poistamaan oppilaslähtöisesti. Yksilöllisyys ja oppilaan kokonaisvaltainen huomioiminen huokuvat opetuksessa joka hetki. Riikka on kannustava mutta palautteessaan rehellinen – luotan hänen näkemykseensä. Laulutunnilta lähtiessä on onnellinen olo – on löytänyt taas jotain uutta laulamisestaan… ja siten myös itsestään.:)”
– Nainen 59v, psykoterapeutti

Lue lisää

Laulu kuuluu jokaiselle

AMMATTITAITOISTA LAULUNOPETUSTA IKÄÄN KATSOMATTA

Kynnyksen laulutunneille ei tarvitse olla korkea! Laulamaan voi oppia haasteista huolimatta, jos on motivaatiota kotiharjoitteluun ja arkisten kehonkäytön tottumusten työstämiseen. Laulunlahjan ei tarvitse olla synnynnäinen – taidon voi myös oppia.
Useat oppilaani ovat ikäihmisiä ja harrastajia, jotka hakevat valmiuksia kuoroon tai omaksi ilokseen. Ammattilaisten ja pitkälle edistyneiden kanssa työskentely painottuu teknisen vaivattomuuden ja tulkinnan vivahteiden etsimiseen. Kukin voi laulaa sen musiikinlajin ohjelmistoa, jonka omakseen kokee.

Lue lisää

Kehollinen lähestymistapa laulunopetukseen

LAULAJAN INSTRUMENTTI ON MIELEN JA KEHON KOKONAISUUS

Lähtökohtani on tietoisuus siitä, että laulajan instrumentti on mielen ja kehon kokonaisuus. Rennossa läsnäolon tilassa laulajan instrumentti voidaan virittää toimimaan keveämmin ja vapaammin, jolloin turha voimankäyttö, suorituskeskeisyys ja itsekritiikki jäävät vähitellen pois. Lämpimässä ja kannustavassa ilmapiirissä on helppo hengittää ja löytää äänestään uutta.

Uskon että jokaisella on kaunis ja toimiva lauluääni, joka vain täytyy kaivaa esiin. Erilaiset kehon ja mielen jännitykset sekä kielteiset uskomukset rajoittavat hengityksen toimintaa ja ilmenevät kireytenä selässä, palleassa, kielenkannassa ja leuassa. Apuna jännitysten tunnistamisessa ovat läsnäolo-, rentoutus- ja hengitysharjoitukset, Asahi-terveysliikuntaliikkeet ja Alexander-tekniikan sovellukset. Liikkeelle lähdetään aina siitä, mihin laulaja on kullakin kerralla valmis. Laulajan insrumenttia voidaan virittää myös puhuen ja lausuen ennen laulamiseen siirtymistä.

Lue Lisää

Oppilaiden kertomaa

”OLIN PITKÄÄN HAAVEILLUT LAULAMISESTA…”

”Riikka on opettajana rohkaiseva ja kuunteleva. Hän käyttää harjoituksissa mielikuvitustaan ja osaa tehdä laulutunneista oppilaalleen sopivia sekä tason että tyylin osalta. Minulla ei ole ollut kahta samanlaista laulutuntia!”
– Jenni Siljander, pappi 35v., Oulu

”Voin suositella erittäin lämpimästi Riikan laulutunteja niin vähemmän laulaneelle kuin vakavamminkin laulua harrastavalle. Laulutekniikka tuo kuorolauluunkin lisää substanssia sekä ketteryyttä! Ja muuten: äänenmuodostuksen ja erityisesti oikean hengitystekniikan oppiminen helpottaa myös ääntä työssään käyttävien arkea.”
– Veli-Pekka Pelkonen, projektipäällikkö (FT)

”Parasta Riikan opetuksessa on, ettei se perustu pelkästään mielikuviin tai matkimiseen, vaan ongelmien
paikantamiseen ja ratkaisemiseen faktatiedolla vartalon ja hengityselinten toiminnasta.
Riikalle jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja laulutunneilla keskitytään aina oppilaan tarpeisiin.”
– Nainen 30v, tohtoriopiskelija, Oulu

Lue Lisää

Toivelauluryhmä - Livekaraoke

VIIHDEMUSIIKIN HELMIÄ PIANISTIN SÄESTYKSELLÄ

TOIVELAULURYHMÄ eli on viihdemusiikkiin painottuva rempseä lauluporukka, jossa laulamme vapaan säestyksen kanssa yhteislauluja ja omia sooloja. Käytettävissä on kaikki Suuren Toivelaulukirja -sarjan kappaleet sekä runsain määrin muita ikivihreitä ja iskelmiä. TOIVELAULURYHMÄ eli ”toikkarit” on matalan kynnyksen laulufoorumi, jossa pääasia on pitää yhdessä hauskaa. Ikä tai laulutaidottomuus ei ole este! Pianistina on nostalgisiin viihdeklassikoihin erikoistunut Hannu Hyyryläinen. Hän säestää toivekappaleesi sointumerkeistä vapaaseen tyyliin.

Tiedot kokoontumisista saat liittymällä sähköposti- tai Whatsapp-listalle.
Kokoonnumme osoitteessa Ketokatu 8, 90140 Oulu.

Lue Lisää

Palvelut ja hinnat

Laulunopetuksen hinnat 1.9.2023 alkaen

Koetunti 30 min uusille asiakkaille 20€ käteisellä
Yksittäinen lähi- tai etälaulutunti 45 min korttimaksulla 47€
Laulutuntipaketti 8 x 45 min 345€, (yksittäisen tunnin hinta 43,20€).

Tunnit laskutetaan Taigatango Oy:n kautta jakson alettua. Maksu voidaan suorittaa kahdessa erässä sopimuksen mukaan.

Toivelauluryhmä 90 min, 90€ kausi (10 kokoontumiskertaa)
Ääni-improvisaatioryhmä 45min, 60€ kausi (8 kokoontumiskertaa)

Työpajat kuoroille ja harrastusryhmille – kysy tarjous ryhmällesi räätälöidystä työskentelystä!
Järjestän myös ohjattuja säestystunteja ja laulukursseja yhteistyössä ammattipianistien kanssa.

Lataa hinnasto

Ota yhteyttä

Jos kiinnostuit ja mietit millainen laulunopetus sopisi sinulle, laita sähköpostia tai soittele! Otan uusia oppilaita rajoitetusti.
Opetus on perjantai-iltaisin klo 18-21 välillä sekä viikonloppuisin.

Riikka Vuorijärvi
040-844 8440
riikka.vuorijarvi(at)gmail.com

Opetuspaikka 1.9.23 alkaen:
Tässä hetkessä ry:n ryhmätila Karjasillalla osoitteessa Ketokatu 8, 90140 Oulu. Käynti vintille talon päädystä. Talon takana on ilmaista parkkitilaa.

Katso kartta