Toimin lukuvuonna 23–24 kuvataideopettajana Kalajoki Akatemian taiteen perusopetuksessa lapsille, nuorille ja aikuisille. Ikäjakauma on vilkkaista 8-vuotiaista seitsenkymppisiin, joilla on takanaan vuosikymmenten intensiivinen harrastuneisuus ja opiskelu. Olen myös tehnyt sijaisuuksia yläasteella ja kuvataidelukiossa, joten tuntumaa on kertynyt eri-ikäisten tarpeista ja valmiuksista taiteelliseen tekemiseen. 

Aikuisopiskelijoiden kanssa olemme mm. syventyneet muiden kulttuurien taideperinteisiin, valon ja varjon sommitteluun, lempitaiteilijoiden väripaletteihin ja vanhojen taideteosten kierrättämiseen uusien materiaaliksi. Lasten kanssa tekniikat ovat ulottuneet mustikkamaalauksesta kipsinaamioiden tekoon, keramiikkaan ja pienoismallien rakenteluun. Nuorille olen etsinyt virikkeitä väriopista, taidehistoriasta, suunnittelijan ja muotoilijan työkaluista ja omien projektien työstämisestä.

Vuosikymmenen työkokemus musiikkipedagogina on kirkastanut, mikä on opetustaitoni ytimessä: minun on helppo nähdä potentiaali jokaisessa ihmisessä. Lähden kysellen liikkeelle luottaen jokaisen voimavaroihin. Kuvisopettajana on ollut mielenkiintoista laajentaa opetustaitoa uusiin sisältöihin ja ryhmien opettamiseen. Rajattomien tekniikoiden ja aihepiirien seassa tärkeimmäksi on hahmottunut se, miten saada ryhmä motivoitua siten, että yksittäiset oppijat voivat keskittyä ja alkaa luottaa omaan tekemiseensä. Hyvänä työkaluna on sanallistamisen kyky sekä taito vaihtaa lähestymistapaa lennossa tilanteen mukaan. 

Kaiken osaamisen, tietämisen ja hallitsemisen sijaan minulle on tärkeintä on ihmisten kohtaaminen ja vuorovaikutus. Jos asiat jumittuvat, kaaoksen sietäminen on tärkeää ja suunnitelmia on muutettava yhteistyössä oppijan kanssa. Kysellen, kokeillen ja yhdessä ideoiden etsimme keinot, jolla oppija voi edetä mielekkäällä tavalla. Tavoitteellisuuden ja omaehtoisen tasapainottaminen on usein haasteellista, mutta oppimisen ilon kannalta ratkaisevaa.

Oma suhteeni kuvantekemiseen, kuten laulamiseenkin, on kokenut muodonmuutoksia elämän varrella. Parikymppisenä aloittamani kuvisopettajan opinnot Lapin yliopistossa keskeytyivät vuosikymmeniksi. Nyt vuosia myöhemmin tiedän, että paikkani on nimenomaan opettajana. Haluan olla omille oppilailleni sellainen laulu- ja kuvataideopettaja, joita olisin itse aikanaan tarvinnut asioiden mennessä jumiin!

Minua kiinnostavat oppijat taitotasoon katsomatta. Oppijan oman motivaation tukeminen on ykkösasia, olipa hän etsimässä rentoutumista arjen vastapainoksi tai sitten tavoitteellista harrastusta, jossa kehittää itseään valitsemissaan aihepiireissä. Laulunopettajana opetan monenlaisia musiikkityylejä eikä tyyli ei ole minulle kynnyskysymys kuvataiteessakaan. Erityisiin kiinnostuksen kohteisiini kuuluvat niinkin erilaiset lajit kuin muotokuvamaalaus ja abstrakti, ei-esittävä ilmaisu. Tekniikoista tutuimpia ovat akryylimaalaus, hiili- ja lyijykynäpiirustus ja valokuvaus. Näkymä opettajana toimimisesta on motivoinut minua omienkin taitojeni verestämiseen ja kehittämiseen.

Taiteen maisteritutkinnon viimeistely ja graduni aihe pistivät pohtimaan myös luovuusblokkien ylittämisen pedagogiikkaa. Taide harrastuksena ja ammattina on elämänalue, jossa joutuu väkisinkin sietämään keskeneräisyyttä ja luottamaan intuitioon. Innostus ja turhautuminen vuorottelevat: Miten valitsen aiheen? Miten saan tekniikan haltuun? Mistä tiedän, mikä toimii tai mikä mättää?

Utelias ja rento tekemisen meininki ratkaisee, mutta myös tiedolla ja harkinnalla on paikkansa. Jatkuva itsekritiikki, virheiden pelkääminen ja suorituskeskeisyys sen sijaan tappavat tekemisen ilon. Sama pätee alalla kuin alalla. Taide- ja musiikkiharrastus tarjoaa poikkeuksellisen hienon tilaisuuden kehittää taitoja ja ominaisuuksia, jotka kantavat elämässä laajemminkin.